Sauli Niinistö vie viestiä eläinlääkkeistä

|
| Nimi: |
Sauli Niinistö |
| Tehtävä: |
Aluejohtaja, Pohjoismaat, Eläinlääkkeet |
| Sijainti: |
Turku |
| Orionilainen vuodesta: |
2005 |
Vaikka elämä on kuljettanut Sauli Niinistöä moneen suuntaan, Orion on ollut häntä lähellä koko työelämän ajan.
Maa- ja metsätaloustieteellisestä valmistuttuaan Sauli aloitti silloisessa tytäryhtiössä Hiven Oy:ssä. Matka jatkui Orionille eläinlääkkeiden myyntijohtajaksi vuonna 2005. Syksyllä 2008 toiminta-alue laajeni yhdestä maasta neljään, kun hän siirtyi Pohjoismaiden vetäjäksi.
Yhtiön vahvuus onkin Saulin mukaan työuran kehitykseen kannustava ilmapiiri.
– Orion yrityksenä tarjoaa mielenkiintoisia toimenkuvia ja urapolkuja. Täällä voi hakeutua erilaisiin tehtäviin firman sisällä, hän kertoo.
Saulille viestintä on keino viedä asioita eteenpäin ja vaikuttaa. Samalla rakennetaan sekä eläinten että ihmisten hyvinvointia.
– Viestimme tuotteistamme asiakkaille niin, että hekin ymmärtävät – tietävät, milloin ja miten lääkettä käytetään ja osaavat hakea neuvoa. Meidän täytyy olla helposti lähestyttäviä niin, että kynnys kysymyksille on matala.
Kommunikointitaitojen lisäksi työssä tarvitaan sekä analyyttisyyttä että luovuutta. Myös esimiehen rooli asettaa vaatimuksia.
– Yrityksen arvot, työkalut ja säännöt ohjaavat toimintaa, mutta myös oma persoona täytyy laittaa likoon. Viime kädessä esimies tekee päätöksiä ja kantaa vastuun, mutta sitä ennen muodostetaan laajempi kuva asioista vuoropuhelun kautta.
Avoimet vuorovaikutusvälit ovatkin Sauli Niinistön mielestä yksi työssä viihtymisen edellytyksistä.
– Täällä on helppo työskennellä: yhteispeliä tehdään ihan tosissaan. Tulosten näkeminen palkitsee, hän pohtii.
Takaisin
Päivitetty
26.8.2010