Orion on ollut rakentamassa hyvinvointia jo vuodesta 1917. 90-vuotisen historiamme vaiheista voit lukea tästä.

Orionin kaksi ensimmäistä vuosikymmentä

Yhtiön perustaminen

Orionin perusti vuonna 1917 vähän ennen Suomen itsenäistymistä, ensimmäisen maailmansodan riehuessa, ”kolme haaveksijaa”, kuten Juhani Leikola isästään, Orionin pitkäaikaisesta toimitusjohtajasta Erkki Leikolasta kertovassa teoksessaan ”Mitäpä tässä” kirjoittaa. Nuo haaveksijat olivat proviisorit Onni Turpeinen, Eemil Tuurala ja Wikki Walkama.

Yhtenä perustamispontimena oli kielipolitiikka, sillä proviisoreiden aikaisempi työpaikka oli ruotsinkielisten ja -mielisten perustama farmaseuttis-kemiallinen tehdas Medica, jossa miesten ura ei urennut. Vastapainoksi piti saada suomenkielinen ja -mielinen lääketehdas. Orion O/Y:n osakepääomaksi tuli 1 000 markkaa, liki saman verran nykyeuroissa. Nyt Orionin osakepääoma on yli 92 miljoonaa euroa, noin 572 000 vuoden 1917 markkaa.

”Mörskästä” Vallilaan

Orionin alkutaival oli vaatimaton. Ankeat toimitilat olivat entisessä kasvivoitehtaassa Helsingin Kruununhaan kaupunginosassa Mariankatu 24:ssä. Vuonna 1925 Orionin johtokuntaan valittu Arvo Ylppö kertoi myöhemmin: ”Köyhyys ja pääoman puute pakottivat Orionin toimimaan pienessä rakennuksessa, jota nykyoloissa sanoisin mörskäksi.” 

Alkuvaiheen tärkeimmät tuotteet olivat sokerin korvikkeena käytetty makeuttamisaine dulsiini, lysoli, ammoniakki ja Bellistol-kiväärinpuhdistusaine, eivät vielä lääkkeet. Sodan aikana Bellistolin menekki oli tietysti hyvä.

1920-luvun alussa markkinoille alkoi tulla jo Orionin valmistamia lääkkeitäkin. Tuotteita olivat esimerkiksi silmävoiteet, asetosalisyylitabletit, Rabarberitabletit sekä kalanmaksaöljystä ja mallasmehusta valmistettu ravintoaine Nutrol.

Taloudellisesti 1920-luku oli Orionille erittäin kireää aikaa. Sodan jälkeen ulkomaisten lääkkeiden saanti helpottui ja kilpailu kiristyi. Jopa yhtiön toiminnan lopettamista harkittiin vakavasti vuonna 1929. Toinen vaihtoehto oli yhdistyminen kilpailija Medican kanssa, mutta siihen omistajat eivät nöyrtyneet. Selvitystilasta päästiin osakepääomaa alentamalla ja palkkoja pienentämällä. Myös toimitusjohtaja sai tyytyä pienempään palkkaan. 

Taloutta pantiin sittemmin kuntoon muun muassa laajentamalla omistuspohjaa ja lisäämällä osakepääomaa. Pelastusoperaatiossa auttoi merkittävällä panoksellaan Arvo Ylppö, joka oli liittynyt yhtiön kannattajajoukkoihin jo vuonna 1922 yhtiön hallituksen silloisen puheenjohtajan, professori Gustaf Kompan vetoomuksesta. Ylpön määrätietoisen toiminnan ansiosta omistajakuntaan tuli mukaan lisää hänen hengenheimolaisiaan, lähinnä lääkäreitä ja apteekkareita. Osa Orionin nykyisestä osakekannasta on edelleenkin noiden aikojen riskisijoittajien perintönä heidän jälkeläistensä hallussa. Ylppö oli yhtiön johtoportaassa mukana koko pitkän elämänsä ajan jakamassa niin ilot kuin huoletkin.

Orionin palveluksessa 1920-luvun lopulla olleet parikymmentä työntekijää tekivät jokaisen tuotteen alusta loppuun saakka käsin. Tuotanto oli nykyaikaista siinä mielessä, että tuotteita valmistettiin vain kysynnän mukaan, ei siis varastoon. Se tosin johtui siitä, ettei varastotilaa ollut. Päivän aikana saatettiin toimittaa pakettipolkupyörällä samaan apteekkiin kolme kertaa yksi nuhavoidetuubi. Asiakas odotti apteekissa kunnes tuubi tuli. Lääke-esittelijöitä oli yksi ja hänen tavoitteenaan oli käydä maan jokaisen lääkärin pakeilla ainakin kerran vuodessa. Ensimmäinen pakettiauto, sekin käytetty, hankittiin kuljetuksiin vuonna 1933.

Tilanne muuttui olennaisesti 1930-luvun alkuvuosina. Vuonna 1933 yhtiön ohjaksiin tuli lääketieteen ja kirurgian tohtori Erkki Leikola. Jo seuraavana vuonna Orion muutti uusiin toimitiloihin Helsingin Vallilaan. Alkoi nopean kasvun kausi. Kaudella 1933-1938 myynti kuusinkertaistui ja vuoden 1938 myynti oli jo 12 miljoonaa markkaa, noin 3,5 miljoonaa euroa. Orion oli noussut nopeasti Suomen suurimmaksi lääketehtaaksi. Sitten seurasivat sotavuodet.

Seuraavalla sivulla vaiheita 1940- ja 1950-luvuilla